Lahden kaupunginsairaala
Aivan Lahden keskustassa sijaitseva Lahden kaupunginsairaala on käynyt läpi täydellisen uudistuksen. Suuri rakennus peruskorjattiin täysin kahdessa vaiheessa. Samalla se muuttui Lahden pääterveysasemaksi, joka keskittyy jatkossa avovastaanottotoimintaan ja kuntoutukseen.
Uudistuksessa rakennuksen sisätilojen ilme muuttui täysin. Uudistuksessa kohteen sisätiloista saneerattiin monikäyttöisiä ja suunnittelussa sekä toteutuksessa noudatettiin erityistä hygieniakonseptia. Antibakteerisena tunnettua kuparia ja messinkiä on hyödynnetty laajasti kosketuspinnoilla ja esimerkiksi vastaanoton palvelutiskeissä. Kupari tehoaa jopa antibiooteille immuuneihin sairaalabakteereihin.
HSL järjestelmäväliseinät sairaalan uudistuksessa
Uudistuksen yhteydessä sisätiloista haluttiin avarat ja valoisat. Myös henkilökunnan viihtyvyyteen on kiinnitetty huomiota ja esimerkiksi Mastoksi nimetyn rakennuksen osan vastaanottotilojen väliin jää henkilökunnan käyttöön pyhitetty tila, johon pääsee vastaanottohuoneen ”takaovesta”. Vastaanottohuoneisiin on siis kaksi sisäänkäyntiä.
Jokaisella kerroksella on myös oma värimaailmansa. Väripintojen lisäksi lasisten väliseinien koristeena on henkilökunnan valitsemia valokuvia, joilla saatiin tiloihin persoonallista tunnelmaa.
Lasiset väliseinät toteutettiin HSL Groupin järjestelmäväliseinillä sekä niihin liitetyillä ovien sähköpielillä. Puulasiseinät ja sähköpielet toimitettiin kunkin kerroksen väriteeman mukaisesti sävytettyinä. Laseina käytettiin laminoitua kaksoislasia, jolla lasiseinille saavutetaan 44dB ääneneristävyysluokitus.
Myös alumiinilasijärjestelmäseinien puitteet sävytettiin värisuunnitelman mukaisiksi. Seiniin yhdistettiin 6mm karkaistusta lasista valmistetut liukulasiovet suunnitelmaan yhteensopivine kahvoineen ja lukituslaitteineen.
Maalatut- ja lasipinnat soveltuvat hyvin vaativaan ympäristöön, ja niiden puhtaanapito on helppoa. Laajasti hyödynnetyillä lasiseinillä sairaalan uudistettuihin tiloihin saatiin avaruuden tuntua ja modernia ilmettä.
Uudistetut valoisat tilat ovatkin jo saaneet erityistä kiitosta sekä henkilökunnalta että tilojen käyttäjiltä. Moduulirakenteisten järjestelmäseinien ansiosta tilojen muunneltavuus tulevaisuuden tarpeiden mukaan on helppoa ja nopeaa.