Kovassa seurassa kasvaa menestyjäksi

 

HSL Group on erikoistunut järjestelmäväliseiniin ja olemme tämän toimialan johtavia yrityksiä Suomessa. Oma menestyksemme syntyy kokonaispalvelusta, joka alkaa jo rakennuskohteen suunnitteluvaiheesta ja jatkuu käyttöönotosta tilojen muunteluun kohteen koko elinkaaren aikana. Toimimme siis yhteistyössä niin arkkitehtien, rakennuttajien, rakennusliikkeiden, kuin myös rakennusten omistajan ja tilojen käyttäjien kanssa.

Toimintamme arvoja ovat laadukkuus, kustannustehokkuus, ekologisuus ja kotimaisuus.

Tärkeä osa toimintaamme on kotimainen osaaminen. Kaikki seinämme on suunniteltu ja valmistettu Suomessa, Heinolassa. Pidämme huolta työntekijöistämme, joita palveluksessamme on 25. Tiedämme, että hyvä tai jopa erinomainen tuote ei yksin riitä. Siksi panostammekin jatkuvasti myös asiakastyytyväisyyden ja palvelukonseptien kehitykseen.

Viimeisenä kohtana haluamme nostaa esille ympäristön kunnioittamisen. Liiketoimintaamme ohjaavat kestävän kehityksen mukaiset periaatteet ja haluamme huomioida kaikessa tekemisessämme myös tulevat sukupolvet. Tätä edellytämme myös omilta kumppaneiltamme.

Kiitos ajastasi ja tervetuloa HSL Groupin asiakkaaksi.

HSL Group Oy:llä on meneillään hanke HSL Group Oy Tuotekehitys. Hanke kuuluu tuettuun EU-ohjelmaan Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 – Suomen rakennerahasto-ohjelmaan. Hankkeen tarkoituksena on parantaa kilpailukykyä ja mahdollistaa kasvua.

Suorat numerot

Myynti
myynti@hslgroup.fi

Äänenhallinta
aani@hslgroup.fi

Tarjouspyynnöt
asiakaspalvelu@hslgroup.fi

Toimitusjohtaja
Mika Pentikäinen
+358 40 821 5434

Tuotantopäällikkö
Marko Toijonen
+358 50 374 9591

Laskentapäällikkö
Ari Ketomäki
+358 40 500 9312

Laskentapäällikkö
Aaro Nieminen
+358 40 417 2349

Myyntipäällikkö
Jani Luukkonen
+358 41 438 3269

Projektipäällikkö
Timo Mölsä
+358 400 353 898

Projektipäällikkö
Matti Virtanen
+358 44 268 6833

Projektipäällikkö
Jari Suvanto
+358 40 865 1923

Projekti-insinööri
Taru Ollilainen
+358 40 504 8100

Projekti-insinööri
Ari-Pekka Hyttinen
+358 50 468 6271

Projektipäällikkö
Sami Pulkkinen
+358 40 838 3795

Laskentainsinööri
Henri Rajala
+358 50 5760978

Laskutus ja henkilöstöasiat
Päivi Myllyniemi
+358 10 277 6500